Tekijät

Miten Laatukarjalaa tulisi kuvailla? Lähes kaksi tuhatta remonttia. Vuodesta 2007. Täysin paikallinen remonttiliike.

Kerrotaan mieluummin, mistä kaikki on syntynyt. Kaikki lähti ajatuksesta, että remontoinnin ei tarvitse olla vaikeaa. Miksi asiakkaan pitäisi pystyä ja ehtiä toimimaan työnjohtajana omassa remontissaan, tilaamaan remontin edetessä milloin minkäkinlaista asiantuntijaa ja asentajaa? Kotona tehdyn remontin voisi hoitaa yksi taho – luotettavasti, vaivattomasti, aivan alusta loppuun asti.

Meidän tavoitteemme ei ole ikinä ollut olla Joensuun suurin remonttiliike. Sen sijaan haluamme olla Joensuun paras. On mittarina sitten kädenjälki, työyhteisön henki tai asiakaspalvelun laatu, tavoitteemme ovat korkealla. Hyvin toteutettu remontti on monien liikkujien summa. Hyvä suunnitelma, laadukkaat materiaalit, hyvä suojaus ja työn jälki ovat kaikki olennaisia lopputuloksen kannalta. Olennaista on myös omien työntekijöidemme hyvinvointi. Meidän yhteisössämme on sanonta: ”Tyytyväinen asentaja – laadukas asennus” Panostamme omaan hyvinvointiimme ja toivomme, että voimme levittää tätä hyvinvointia myös sinun kotiisi.
Olemme kehittyneet vuosien varrella asiantuntijoiksi remontin eri aloilla. Aina kuitenkin riittää opittavaa, ja rakentamisen eri vaiheissa tulee usein myös tarve erikoistuneelle ammattilaisille. Olemme keränneet ympärillemme luotettavien toimijoiden ja asiantuntijoiden verkoston, joiden kanssa yhteistyössä ratkaisemme kotonasi myös ne erikoistilanteet, joita voi tulla eteen.

Valitessasi Laatukarjalan remonttisi toteuttajaksi voit olla varma, että saat motivoituneen, tehokkaan ja remontointiin fokusoituneen yrityksen palvelukseesi. Teemme työtämme suurella sydämellä ja tyytyväinen asiakas on meille kunnia-asia.

Remontoidaan kodistasi parempi paikka asua!

Yrittäjät

Laatukarjala-Eero

Eero Mutanen
044 0855 586
eero.mutanen@laatukarjala.fi

Laatukarja-Timo

Timo Martikainen
044 0855 550
timo.martikainen@laatukarjala.fi

Henkilökunta

Laarukarjala Riina
Laatukarjala Jani
Laatukarjala Reetta
Laatukarjala Harri
Laatukarjala Tero
Laatukarjala Sami
Laatukarjala Heidi
Laatukarjala Ilkka

Tilaa ilmainen kartoitus

Pyydä meidät käymään ja katsomaan yhdessä remonttitarpeesi. Tarjoamme ilmaisen kartoituksen, jonka jälkeen lähetämme sinulle tarjouksen remontista. Suunnitellaan ja tehdään toimiva remontti yhdessä!

Sähköposti (pakollinen)

Puhelinnumero